Kuinka rakkaus sammutetaan?

Vietin viime viikonlopun vanhempieni luona huonekaluja katsastamassa. Mieheni muutti perjantaina ja lähdin lapsen kanssa pois jaloista. Meidän muuttomme on edessä ilmeisesti keskiviikkona. Tänään olen epätoivosesti yrittänyt pakata ja saada jotain järkeä tähän sotkuun, kuitenkin huonoin tuloksin.

Jokainen tavara tai esine nostaa pintaan muiston, hyvän tai huonon. Kesken kaiken pakkaamisen lysähdin lattialle itkemään ja ajattelin että ei musta ole tähän. Tekee niin kipeetä.

Kipeää on erota ihmisestä joka tuntee mut parhaiten. Hän tietää mitä ajattelen pelkästä katseesta, nauraa mun vitseille ja saa mut nauramaan ihan hölmöilläkin jutuilla. Hän tietää mun jokaisen pelon, osaa varautua mun kaikkiin metkuihin ja hänelle olen paljastanut mun arimmatkin salaisuudet. Hän on ollut mun paras ystävä viimeisten kymmenen vuoden ajan. 

Mua pelottaa. Pelottaa se, että löydänkö koskaan ihmistä joka kykenee vastaavaan. Löydänkö ihmistä joka ymmärtää mun sielunelämää ja hyväksyy mun virheetkin kaikesta huolimatta.

Ehkä mä jään yksin.

Meillä on ollut huonoja hetkiä, mutta enemmän on ollut niitä hyviä, jotka todellakin on muistelemisen arvoisia! Kaikista ikävistä teoista huolimatta tuntuu siltä, että jollain tasolla yhä rakastan häntä. Ero olisi varmasti helpompi, jos ei tuntisi näitä tunteita. Rakkautta ja suunnatonta ikävää. Olo on todella tyhjä.

Jos joku tietää kuinka rakkauden saa sammumaan, vinkkejä otetaan vastaan.

Tämän päivän kappale on ehdottomasti James Bluntin Goodbye my lover. Siinä on mielestäni ripaus kipeää luopumisen tuskaa.