Tässä kaiken tohinan keskellä olen miettinyt suhtautumistani mahdolliseen seuraavaan suhteeseen. Ihminen kaipaa toista ihmistä, läheisyyttä ja lämpöä, kosketusta. Paljon olen mielessäni myös pohtinut sitä, kuinka nopeasti on korrektia lähteä uuteen suhteeseen. Mielestäni se on kuitenkin hyvin henkilökohtaista.
Jos omalle kohdalleni osuisi täydellinen mies, joka vastaisi tarpeitani ja välittäisi musta juuri tällaisena kuin olen, en missään nimessä sulkisi itseltäni mahdollisuutta uuteen onneen vain siksi, että olisi oikein ja yhteiskunnan hyväksymää pitää suruaika. Tottakai tämäkin on tilannekohtaista, en lähtisi vakavaan suhteeseen, nyt kun ensikertaa pääsen omille jaloilleni ja itsenäistymään kunnolla, mutta mielestäni on vain viisasta tutustua uusiin ihmisiin ja katsoa maailmaa avoimin silmin.
Kyllä minulle on tarjouksia tullut, mutta en koe suurta tarvetta lähteä hakemaan ns. laastarisuhdetta elämääni. En ylipäätään ymmärrä ihmistä joka vapaaehtoisesti lähtee siihen asemaan, täyttämään jotain koloa hylätyksi tulleen sydämessä ja korvaamaan hänelle sitä entistä rakasta ihmistä. Ehkä se joidenkin luonteelle vain sopii. Itse en siihen rooliin haluaisi, enkä myöskään ole ihminen joka vain hyväksikäyttäisi muita hakiessani vain omien tarpeideni tyydyttämistä.
Omaan sydämeeni on eron myötä tullut suuri aukko, jonka täyttämiseen ei kuka tahansa kykene. Kun mietin mitä mahdolliselta seuraavalta mieheltäni(joskus hamassa tulevaisuudessa) odotan mieleeni tulee ensiksi ne "kriteerit" joita oma mieheni ei täyttänyt. Koen, että sen tähden olisi hyvin petollista lähteä suhteeseen, jossa tyydyn mieheen joka on uskollinen, läsnäoleva ja tykkää musta just tällaisena kuin olen. Luulen, että sokaistuisin niille paheille ja huonoille puolille kokonaan ja joutuisin uudestaan samaan tilanteeseen, kohtaamaan vajaan parisuhteen, jonka kaikki osa-alueet eivät olisi tasapainossa keskenään.
Tiedän, että tässä kohtaa joku ihmettelee että, miksi en uskovana ihmisenä hae sitä lohtua ja täyttymystä Jumalasta. Voin kertoa, että kyllä minä sitä myös sieltä haen, ja koen että sitä sieltä myös saan. Koen, että Jumala pystyy täyttämään minussa sen henkisen aukon, jonka toisesta ihmisestä luopuminen on saanut aikaan, mutta fyysisellä tasolla tunnen jääväni vajaaksi. En tarkoita nyt seksuaalista fyysisyyttä, (olenhan vielä naimisissa) vaan puhun yleisesti eron konkreettisuudesta, muutosta uuteen asuntoon ja uusista elämän järjestelyistä sekä myöskin siitä alussa mainitsemastani ihmisen kaipuusta toisen luo. Ihanne parisuhteeni olisikin tällä hetkellä jossain määrin avoin. Siinä saisin elää omaa elämääni ilman sitoutumista, mutta tarpeen tullen saisin tulla toista ihmistä lähelle ja tuntea sen lämmön ja välittämisen konkreettisesti.
Kevennykseksi loppuun voin sanoa, että jos joku haluaa joskus itselleen hyvän emännän (joka muuten kuuluu virallisesti Marttoihin) voi ottaa vuoronumeron niin katsotaan sitten jos vaikka onni suosis rohkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti