Hyvästi rakas...

Tänään kuulin kappaleen, joka sai mut itkemään. Säälikseni olin bussissa kun kyseinen kappale soi radiossa.Vieressäni istunut vanhempi rouva hätkähti nähdessään kyyneleet poskillani ja ystävällisesti sitten kysyikin, että onko mulla kaikki hyvin. Hänelle vastasin tietenkin kohteliaasti, että toki on, mutta tajusin huijaavani häntä pahemman kerran. Totuus on se, että mä riudun.

Ensikuun lopulla meidän puolen vuoden harkinta-aika päättyy. Perheneuvolassa viime viikolla totesimme, että ympyrä alkaa sulkeutua ja laitamme ne viimeisetkin paperit menemään. Vaikka sisimmässäni tiedänkin, että suhteemme eteen pitäisi tehdä hurjasti töitä ja se ei siltikään välttämättä antaisi kuin pari hassua vuotta lisää suhteellemme jokin mussa suree ihan suunnattomasti. Mä olen tajunnut, että se alun rauhallinen suhtautuminen asiaan on ollut vaan sitä alkujärkytystä, ja nyt oikeasti sen avioeron kynnyksellä kaikki konkretisoituu.Osa mussa sanoo, että ero on virhe, enkä täysin omasta vapaasta tahdostani allekirjoita niitä eropapereita. Tiedän, että en tule itkemättä sitä tekemään.  Mun pitää luopua ihmisestä, joka on ollut mun rinnalla viimeiset kymmenen vuotta. Sen lisäksi, että Exä on ollut mun paras ystävä kaikki nämä vuodet, hän on ollut mulle aviomies ja mun lapsen isä. Hän on ollut ihminen, jota mä olen rakastanut kaikkein eniten maailmassa.  Mä olin rakentanut tulevaisuuttani ajatellen meitä kokonaisena perheenä ja yhtäkkiä kaikki ne unelmat vaan haihtu kun tuhka tuuleen.

Mä olen ihan kohtuullisen hyvin saanut rakennettua omaa identiteettiäni ja vahvistettua sitä mikä mä olen aina ollutkin. Erillään asuminen on tehnyt mulle todella hyvää mutta eläminen on silti joka päivä ihan yhtä raskasta. Tai oikeastaan musta tuntuu siltä, että nyt kun olen oikeasti tajunnut tilanteen, en jaksaisi tätä ollenkaan. Kaikista pahimmalta tuntuu katsoa Keijua. Reppana joutui aloittamaan päiväkodin, nyt kun mun oma jaksaminen on todella kortilla. Keiju kyselee isiä jatkuvasti. Mä yritän olla romahtamatta Keijun nähden, mutta aina se ei onnistu ja toinen ihmettelee miksi äiti itkee. No, mä olen sitten nätisti yrittänyt selittää että äidilläkin on paha mieli ja ikävä isiä.Keiju kyselee päivittäin isiä ja puhuu isistä ja äidistä yhdessä ja että mennään isin autolla yms.. Kaksi viimeisintä yötä, Keiju on nukkunut todella levottomasti ja mun uni on jäänyt todella vähäiseksi. Tänään nukkumattomuus ja tää eron todellisuus sitten iski todella päin näköä ja soitinkin Exälle ja pyysin apua. Hän ei juuri sillä hetkellä voinut auttaa ja sen kyllä hyvin ymmärränkin, mutta kaikki tää kertynyt paha olo vaan purkautui häneen.

Viimein pystyn sanomaan, että tänään koin aitoa vihaa  Exän tekoja kohtaan. Yllätykseksi ei tullut, että sain ns. tapella itsekseni ja Exä ihan kylmän rauhallisesti vain vastaili mun syytöksiin.Semmoista se on ollut aina. Raivostuttavinta musta siinä puhelussa oli se, että Exä kivenkovaa väitti, että ei ole vastuussa mun henkisestä pahoinvoinnista, ja että mun pitäisi kanssa keskittyä muihin juttuihin. Voiko mies todella olla niin typerä, ettei ymmärrä miten syvästi hän mua satutti? Toki itse olen vastuussa siitä miten pahan oloni hoidan, mutta kyllä juuret aika pitkälti juontavat siihen, että hän petti mua ja edelleen jatkaa satuttamista suhtautumalla muhun hyvin hyvin kylmäkiskoisesti.  En nyt muuten mene kauhean yksityiskohtaisesti siihen mistä kaikesta  riitelin hänen kanssaan, mutta loppuviimein sen puhelun jälkeen mulla oli semmonen olo, että hän ei ole koskaan mua rakastanutkaan ja hänestä on tullut todella kylmä ja itsekäs ihminen.  Hän on ihan eri ihminen kuin on aikaisemmin ollut ja mulla kyllä on ihan oma epäilykseni siitä, että miksi niin, mutta uskaltaisin väittää tietäväni sen, että hän kyllä jossain sisimmässään suree tilannetta ja tulee ainakin katumaan kymmenen vuoden päästä, että päästi meidät niin helposti menemään.

Viime tekstissäni pohdin järkeä ja tunteita, mutta nyt tuntuu siltä, että en oikeasti olisi valmis kenenkään kanssa suhteeseen enkä mahdollisesti tule koskaan olemaankaan. En tiedä haluanko tai uskallanko koskaan enää kiintyä niin syvästi ja jäädä toisen armoille. Parempi olisi itse olla se vahvempi osapuoli, sillä silloin ei tulisi niin syvästi satutetuksi.Musta on kovaa vauhtia tulossa kylmä ja kyyninen ihminen, joka ei uskalla päästää ketään lähelleen tai saatika luottaa kehenkään. En yleensä toivo kenellekään pahaa, mutta tässä tilanteessa melkein jopa toivoisin, että Exä kokisi saman kuin minä ja sitä kautta ehkä ymmärtäisi ja osaisi ottaa vastuun teoistaan ja olla aidosti pahoillaan. Mulla on semmonen olo, että ilman jotain suurta ihmettä tai aivan mieletöntä mua oikeesti rakastavaa miestä, mä tulen jäämään yksin.

Tän tekstin aikana taustalla soi tammikuun biisilista. Ympyrä on todellakin sulkeutumassa, sillä fiilikset on samat kuin ensimmäisiä tekstejäni kirjoittaessa. Tammikuun biisilistasta tosin voisin ottaa sen viimeisen kappaleen pois. Se ei liity tämän hetken fiiliksiin.

Kuitenkin se alussa mainitsemani kappale on Samuli Putron kappale Olet puolisoni nyt.Se kertoo jotain sellaista, jota minä tuskin tulen enää koskaan elämässäni saavuttamaan.