Oli nyt pakko tässä juhannuspakkaamisten lomassa tulla vuodattamaan.
Mun hermoon on alkanut tosi pahasti ottamaan ns.kristityt ystäväni, joiden lähes tärkein elämäntehtävä tuntuu olevan minä ja minun elämäni vahtaaminen ja arvioiminen. En nyt lähde tässä erittelemään mistä kaikista valinnoistani ja päätöksistäni kyseinen toiminta johtuu mutta sen voin sanoa, että omien elämänkokemusteni ja koettelemusteni kautta en ajattele asioista enää niin naiivisti tai musta-valkoisesti.
Tästä pääsemmekin siihen, että se ei tee minusta yhtään sen huonompaa uskovaa tai kristittyä, jos en ajattele samalla tavalla kuin sinä tai joku muu. Kuitenkin loppupeleissä me olemme vastuussa vain omista teoistamme(kristittynä toki ajattelen että Jumalalle). Jos olet huolissani minun henkisestä tai hengellisestä tilasta, olet sitä turhaan. Tällä hetkellä elämässäni olen onnellisempi kuin pitkään aikaan juuri näin kuin olen.
Lisäksi hoidan kiitos vain yhteyteni Ylös aivan itse, ja mieluusti ilman välikäsiä.
Nyt joku voisi sanoa että "se koira älähtää". No itse olen sinut ratkaisujeni ja päätösteni kanssa, joten toivon että muutkin voisivat olla.
Onneksi on myös niitä, jotka tuomitsemisen ja arvostelemisen sijaan osaavat iloita onnestani. Kiitos heistä.
Pieni purkautuminen tähän juhannuksen nurkille, koska asia sai taas kerran verenpaineeni kohoomaan.
Jos jokainen eletään vaan oma elämämme ja jos semmoista ei ole, suosittelen lämpimästi hankkimaan.
*UGH*
Hyvää jussia kaikille! ;)
torstai 20. kesäkuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Ihan tavallisia asioita
Luovuuden tuskissani valitin Ystävälleni sitä, että en oikein
tiedä mistä kirjottaisin. Laihdutus/dieettaus ei ole minun sydäntäni
kovin lähellä, sillä haluaisin kuitenkin kirjoittaa asioista, joilla oikeasti
on jotain merkitystä. Ystävä ehdottikin minulle sitten, että mitä jos
kirjottaisin syrjäytymisestä. Aihe on ollut pitkään pinnalla ja keskustelu on
koskettanut enimmäkseen nuorten syrjäytymistä. Wikipedia sanoo syrjäytymisestä
näin:
"Syrjäytymiselle ei
ole vakiintunutta määritelmää suomenkielisessä sosiaalitutkimuksessa, mutta
sitä käytetään usein kuvaamaan yksilön, kotitalouden tai jonkin ihmisryhmän
joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin,
joista on huonot mahdollisuudet vapautua. Sosiaalisesti ongelmallisilla
olosuhteilla voidaan viitata esimerkiksi yhteiskunnan tai sen yksittäisten
jäsenten taholta tulevan arvostuksen puutteeseen tai jopa halveksuntaan eli
niin sanottuun sosiaaliseen leimautumiseen.
Sosiaalisella
syrjäyttämisellä tarkoitetaan yksilöiden ja ihmisryhmien sosiaalis-taloudellista
ulossulkemista siten, että he eivät kykene osallistumaan täysipainoisesti
yhteiskunnan kulloinkin tavanomaisina pidettyihin toimintoihin."
Itselläni on rankka
koulukiusaus tausta. Ensimmäisestä luokasta jopa ensimmäiseen ammattikouluuni
asti olen kärsinyt koko ajan jonkin asteisesta kiusaamisesta. Nämä asiat olen
jo käsitellyt, enkä todellakaan kanna minkäänlaista kaunaa tai vihaa
kiusaajiani kohtaan. Voin sydämestäni kiittää heitä siitä, että he eivät
onnistuneet tuhoamaan minua kun vain hetkellisesti vaan tekivät minusta sen
Vahvemman naisen joka nyt olen. Toki se on arpensa jättänyt, mutta omaan
syrjäytymiseeni en usko sillä olevan minkäänlaista vaikutusta. Tiedän olevani
varuillani uusien ihmisten seurassa, ja mielelläni jättäydyn taka-alalle jos
paikalla on minua äänekkäämpiä ihmisiä.
Olin juuri päässyt
peruskoulusta kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vanhempani
laskivat minut menemään sillä ehdolla, että asuisin ensimmäisen vuoden kouluni
asuntolassa. Pääsin koulun sisään ja olin kolmen parhaan hakijan joukossa.
Nautin opiskelustani hyvin paljon ja pärjäsin hyvin. Minulla oli ystäviä luokallani,
mutta eräs koulun opettaja ei pitänyt minusta. Toisen opiskeluvuoteni lopussa
vuokrasimme ystäväni kanssa asunnon ja muutin sinne. Alkuun kaikki sujui hyvin,
kunnes erilaiset elämäntyylimme alkoivat ottaa yhteen. Lisäksi tämän ikävän
opettajan harteilleni jatkuvasti asettama taakka alkoi käydä liian suureksi. En
kelvannut semmoisena kuin olin ja minua koskivat eri säännöt kuin muita.
Syksyni huipentui siihen, että rakas ystäväni menehtyi äkillisesti. Tehtävät
kasaantuivat ja taakka kävi liian suureksi. Lopetin koulun ja muutin takasin
vanhempieni luo.
Siitä minun syrjäytymiseni
kierre alkoi.
Voisin kirjoittaa koko tarinan nyt samantien, mutta ajattelin käsitellä asian useammassa osassa, että riittää kirjoitettavaa.
Voisin kirjoittaa koko tarinan nyt samantien, mutta ajattelin käsitellä asian useammassa osassa, että riittää kirjoitettavaa.
Kun kuulin, että
presidenttimme on ottanut nuorten syrjäytymisen ns.käsittelyyn ilahduin
kovasti. Kuitenkin monen muun kansalaisen lailla jouduin syvästi pettymään
"Ihan tavallisia asioita"-kampanjaan. Täytyy nyt tunnustaa, etten
tiedä onko asian eteen nyt konkreettisesti tehty muuta kun laadittu tämä "opas", joka
mielestäni siirtää tämän "hyvinvointi- yhteiskunnan" vastuun
lapsistaan ja nuoristaan,tulevaisuudestaan, suoraan vanhemmille. On toki totta,
että tämä pullamössö-sukupolvi on suurimmaksi osaksi kasvatettu vinoon. Ainakin
minun mielestäni. Valtaosa tämän hetken kouluikäisistä on jollain tapaa röyhkeitä,
itsekkäitä ja suvaitsemattomia. Ehkä jopa laiskoja, mutta entä me 22-30-
vuotiaat syrjäytyneet, jotka olemme saaneet hyvän kotikasvatuksen ja joiden
vanhemmat ovat noudattaneet juuri tuon oppaan neuvoja kasvatuksessamme. Miksi
me olemme syrjäytyneet? Onko kyse oikeasti siitä, että jossain kohtaa
vanhempamme ovat tehneet virheen ja olisimme asennevammaisia? Vai emmekö vain
suostu tekemään sitä ns.paskaduunia?
Entäpä jos me emme ole
saaneet valita osaamme? Olemmeko syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)