Olisi kauheasti aiheita, joista olisi kiva kirjoittaa liittyen ihmissuhteisiin, vanhemmuuteen ja avioeroihin, mutta tämä postaus tulee olemaan aika henkilökohtainen. Tossa n.1,5 viikkoa sitten tuli kuukausi täyteen uutta "virallista" parisuhdetta. En mä olisi uskonut, että näin pian olisin uudessa suhteessa mutta kun hyvän löytää, niin siitä täytyy pitää kiinni. Täytyy myöntää, että ei tässä mun kohdalla ollut alkuun kyse mistään "rakkaudesta ensisilmäyksellä". Mä vaan huomasin, että tässä ihmisessä on potentiaalia ja viihdyn hänen seurassaan.
Ei tämä yhdessä olo ihan vaivatonta ole ollut. Huomaan jatkuvasti ajattelevani asioita, joita pelkäsin ja murehdin ollessani Exän kanssa. Välillä huomana miettiväni, että tykkääköhän Eräs musta oikeesti vai pelleileekö se vaan mun kanssa. Sitten mietin, että onkohan sillä muita naisia ja on hyvin vaikea asennoitua siihen, että mä olen hänelle se maailman paras ja jos hän ei sitä tajua ja mokaa tän homman, mä löydän vieläkin paremman.(Epäilen tosin että olisi mahdollista.)
Tiedän nyt, että monelle lukijalle herää tämän jälkeen kysymys, mahdatkohan nainen olla vielä valmis uuteen suhteeseen? Joku voi olla huolissaan siitä, että vienkö nyt sitten vanhan suhteen ongelmat uuteen suhteeseen. Kyllä mä itsekin olen sitä paljon miettinyt.
Exän ja minun välille kasaantuneita ongelmia on niin paljon, että on hyvin vaikea erotella sitä mikä vaikuttaa mihinkin asiaan ja millä tavoin. Mielestäni on jopa typerää verrata Exän ja mun suhdetta Erään kanssa. Tässä vähän perusteluita:
1. Olen nyt 10 vuotta vanhempi, kun mitä olin kun aloin seurustelemaan Exän kanssa.
2.Seurustelen eri miehen kanssa
3.Tämä on ensimmäinen ns.aikuinen parisuhteeni.(Exän kanssa oltiin teinejä ja kasvettiin yhdessä)
Kevään ja kesän aikana mussa on tapahtunut jotain todella merkittävää henkistä kasvua, jota ei varmasti vieläkään olisi saavutettu ilman eroa. Ne käyttäytymismallit jotka Exää häiritsi suhteessamme alkavat olla menneen talven lumia. Toki luottamusongelma on kova, mutta enhän mä koskaan pääsisi sitä uudestaan rakentamaan jos katkeroituisin ja päättäisin, että kaikki miehet on sikoja. Siltäkin osin koen hyvin tärkeäksi sen, että pääsen nyt rakentamaan aikuista parisuhdetta, aikuisen ihmisen kanssa, joka ei ole vielä toistaiseksi antanut mulle mitään syytä olla luottamatta.
Luulen, että jatkossa elämässäni, en pysty luottamaan keneenkään sokeasti vaan jokaisen ihmisen on erikseen ansaittava luottamukseni. Aika typerää eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti