lauantai 27. huhtikuuta 2013

Farewell

On ollu taas liian pitkä aika siitä kun viimeks kirjoitin tänne. Mulla oli luonnosteksti joka käsitteli huoltajuutta ja lapsen oikeuksia ylipäätään, kenen tehtävä niitä on valvoa ja millä perusteella. Teksti kuitenkin meni taas niin pitkälti vaan Exän piikittelyksi, etten nähnyt sitä julkaisun arvoiseksi. Kun olen aloittanut kirjoittamaan henkilökohtaisista asioista on vaikea katsoa asioita sen jälkeen objektiivisesti saati kirjoittaa niistä järkevästi. Olen monta kertaa miettinyt mistä voisin tänne kirjoittaa jatkaakseni aikaisempaa linjaani ja tänään viimein totesin, että aiheeni tämän blogin tiimoilta alkaa olla lopussa. Pettäminen oli ja meni, ero oli ja meni joten se siitä, ja tästä.

Mun takki on todella tyhjä sillä vaikka voisin tänne kirjoittaa turhautumisestani Exää ja hänen vanhemmuus"metodejaan" kohtaan en vaan jaksa vaivautua. Se ei hyödytä ketään. Sen verran kuitenkin valotan, että kävimme lastenvalvojan luona keskustelemassa uudesta tapaamissopimuksesta ja minä tunnuin olevan ainoa, joka oikeasti yritti ajaa Keijun etua ja oikeutta tavata isäänsä hieman enemmän kuin nyt. Säälittävää. Näillä siis mennään.

Vaikka nyt lopetankin tämän blogin tähän nyt virallisesti, aion aloittaa uuden, joka käsittelee ihan eri aihetta. Kun saan sen alulle, ajattelin sen tänne vielä linkittää.

Blogiani on luettu 10450 kertaa mikä ylitti odotukseni hurjasti.

Kiittäen,
Vahvempi nainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti