Tässä alkuun suora wikipedia lainaus:
"Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat.
Ihmisen kotiin voivat tulla vieraat vain luvalla ja se nauttii kotirauhaa. Kodiksi voi kutsua myös jotain tiettyä kaupunkia, seutua, valtiota tai muuta paikkaa jossa viihtyy erityisen hyvin. Kodin rajat eivät siis ole tarkat ja täsmälliset vaan suhteelliset. Vakituinen asuinpaikka ei aina tunnu kodilta, ja kodilta voivat tuntua myös paikat, joissa ihminen ei asu. Esimerkiksi lapsuudenkotia pidetään usein aikuisenakin kotina, vaikkei siellä enää asutakaan. Ihmisellä voi siis olla useita koteja, ja koti onkin sekä paikka että mielentila. Kodin tunne jotakin paikkaa kohtaan alkaa kehittyä jo, kun kodista haaveillaan tai sitä suunnitellaan.
Kotona viihtymiseen vaikuttaa erilaisten virikkeiden ja sosiaalisten energioiden lisäksi elämäntilanne ja tulevaisuuden näkymät työn, seurustelun ja/tai opintojen saralla. Epäonnistumisen tunne edellä mainittujen asioiden saralla tai mielenhäiriöt saattavat ajaa ihmisen tilanteeseen, josta seurauksena on kodittomuus.
Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Kodilla on siis yhteys ihmisen identiteettiin. Kodiksi voidaan sanoa myös muita kuin paikkoja. Ihminen voi kokea löytäneensä kodin vaikkapa uskonnosta, taiteesta tai hän voi kokea toisen ihmisen läheisyyden kotona olemisen tunteena.
Suomen kielen sana koti on sukua kota-sanalle. Koti-sanan on selitetty tulleen kota-sanasta; sanottiinhan ”menemme kotiin” (eli ”menemme moneen kotaan”), ”tulemme kodista” (eli ”tulemme useasta kodasta”). Myöhemmin kota-sanan monikko (kotii-) on poikinut perusmuodossa olevan sanan koti."
Siis aivan mieletön.Kerrankin sain wikipediasta sellaisen "vastauksen" josta olen aivan samaa mieltä.Eihän mun nyt mitään tarvi enää kirjottakaan..
Mä olen muuttanut elämäni aikana 16 kertaa. Tähän ikään mennessä se on todella paljon. Koti ei ole ollut mulle koskaan paikkaan sidonnainen, vaan se on ollut siellä missä mun rakkaat ihmiset ovat olleet. Viimeisen viiden vuoden ajan mun koti on ollut siellä missä Exä on ollut.
Kun muutimme Keijun kanssa maaliskuussa tähän asuntoon, yritin tehdä tästä kodin. Keräsin ympärilleni mun silmää miellyttäviä esineitä ja huonekaluja tehden tästä juuri omannäköiseni. Puolisen vuotta olen tässä asunut, mutta vieläkään ei tunnu kodilta. Pikkuhiljaa pääkaupunkiseutu on alkanut ahdistamaan. Jatkuva kiire ja yleisesti ottaen kova elämäntahti- ja rytmi on alkanut verottaa mun voimia. Mä olen luonteeltani aika hidas, hidas oppimaan ja hidas ymmärtämään asioita. Mä olen myös todella hidas mitä tulee ihan elämiseenkin.Tämä pääkaupunkiseudun hektisyys ei vaan sovi mulle. Mä tykkään tehdä asioita verkkaisesti ja omaan tahtiini.(Lukuunottamatta satunnaisia ex-tempore tempauksia joista yhdestä saat pian lukea.)
Yksinkertaisesti nyt, kun Exä ei enää ole mun elämässä, tunnen itseni kodittomaksi täällä. Luulen, että tunnen itseni kodittomaksi ihan mihin tahansa menenkin, niin kauan kunnes olen päässyt Exästä yli.Mähän en olisi missään vaiheessa halunnut tänne muuttaa, mutta koska olin naimisissa silloin, halusin tietenkin lähteä mieheni mukaan. Lisäksi alkaa neljä vuotta Espoossa asumista tulla täyteen, joten jotenkin mun kroppa ja mieli ja kaikki mussa on taas hyppäämässä vanhan kaavan mukaan eteenpäin. Mä olen kyllä yrittänyt kotiutua tänne, olen taas sisustanut asuntoani uuteen uskoon ja yrittänyt sitä kautta saada lisää viihtyvyyttä, mutta jos kodittomuuden tunne tulee sisältä päin siihen eivät uudet hienot verhot eikä Vallilan matto auta.
Mä olen pohtinut muuttoa jo jonkin aikaa, mutta koko ajan järki on sanonut vastaan. Kun on kerta koulukin kesken täällä ja Keiju ja kaikki, niin eihän siinä ole järkeä. Paha olo kuitenkin vei voiton ja pienen potkaisun jälkeen päätin tehdä ratkaisuni. (Kiitos "naapurille" rohkaisusta.)Viime sunnuntaina irtisanoin asuntoni Espoossa, ilman varmaa tietoa uudesta asunnosta, koulun jatkumisesta tai mistään muustakaan käytännön asiasta. Ensimmäistä kertaa eläissäni otin ns.kohtalon omiin käsiini ja päätin muuttaa suuntaa. Päätöksen jälkeen on välillä tuntunut typerältä ja on mua hetkittäin kaduttanut ihan hurjasti, mutta uskon että osittain se johtuu siitä pelosta, mikä mulla on. Mietin, että miten mä sitten pärjään Keijun kanssa, vaikka tosiasia on se, että mulla on enemmän tukiverkostoa siellä minne aion muuttaa kuin täällä. Kaupunkina se on todella kaunis ja olen siellä vieraillessani joka kerta kovasti viihtynyt. Nyt on siis hyvä hetki ottaa se askel sitä uutta alkua kohti. Kaupunki toistaiseksi pysyköön vielä "salaisuutena".
Tällä viikolla on tapahtunut paljon ja pikkuhiljaa asiat alkavat järjestyä, asunto on tiedossa ja kouluasiatkin menevät eteenpäin. Vaikka mulla on ehkä takanani ja edessäni elämäni rankimmat ajat oon todella ylpeä itsestäni ja siitä, että oon saanut tehtyä nyt ratkaisun, joka luultavasti tulee vaikuttamaan hyvin radikaalisti mun henkiseen hyvinvointiin ja sitä myöten myös Keijun hyvinvointiin. Mä aion rakentaa Keijulle elämän, jossa se voi ja uskaltaa juurtua johonkin paikkakuntaan ja voi sanoa olevansa kotoisin sieltä. Minähän en meinaan ole mistään kotoisin.
Noniin, edessä on sitten raju pakkausurakka ja muuton organisointi. Aion tehdä sen tällä kertaa jo niin taitavasti, että joku voisi jopa kysyä että olenko muuttanut joskus aikasemminkin.
Voi olla, että taas tulkitsen Chisua ihan päin Brinkkalaa, mutta tuossa kappaleessa se tekee juuri sen, mitä minäkin "kohtalolleni" tein sunnuntain.
